tiistai 26. tammikuuta 2016

Kolme valmis...

Varoupseerin toimintaa ohjaavat normit, ampuma-alueen johtosääntö, varomääräykset sekä ampumakäskyt. Ampumatyöryhmät ovat tehneet mittavan työn suunnitellessaan ammunnan maastossa ja saadakseen suunnitelmansa jalostettua paperille. Prosessissa on syntynyt suunnitelma ammunnan toteuttamisesta - ampumakäsky. Käsky on tarkastettu moneen kertaan harjoituksen turvallisuusorganisaation toimesta ja kun kaikki asiat ovat normien mukaisesti ja kriteerit täyttyvät ammunta hyväksytään toteutettavaksi käskyn mukaisesti. Kaikkihan on varsin selvää ja asiat ovat kaikki paperilla ja vieläpä järkevästi mietittynä. Ammunnan johtajalla on erittäin monta asiaa muistettavana, käskettävänä ja vieläpä varoupseerille ilmoitettavana. Seuraavana on muutama huomio ammunnan johtajien ilmoituksista varoupseerille.

Ammunnan johtajana harjoittelevalle kadetille ampuma-alueen varoupseeri ilmennee lähinnä pikkutarkkana pilkunviilauksen kuninkaana, mikä hän kieltämättä onkin, kielenhuoltajana sekä kiusallisena piikikkäiden käskyjen ja kommenttien sekä vaatimusten laukojana. Periaatteena on, että virheelliset suoritukset uusitaan. Varoupseeri kouluttaa ammunnan johtajia mm. omassa varopuhuttelunsa ammuntaa edeltävänä päivänä, jotta toiminta ja viestiliikenne olisivat vaatimusten mukaista. Puhuttelussa korostetaan mm. kellokuria sekä pikkutarkkaa ja täsmällistä viestiliikennettä ammunnan johtajan ja varoupseerin välillä. Puhuttelussa kerrotaan opettavaan sävyyn aikaisempien päivien ammuntojen johtajien hyvistä ja kehitettävistä havainnoista. Kaikki nyökkäilevät ymmärtämisen merkiksi sillä ovathan nämä asiat loppujen lopuksi varsin yksinkertaisia, mutta kun sitä muistettavaa on niin paljon. Esimerkkinä yhdeltä ampumapaikalta ammunnan valvoja kysyi ammunnan johtajalta seuraavana ilmoituksen sisältöä. Kadetti kertoi ilmoittavansa: "Kolme (nimi muutettu) valmis, voinko aloittaa kovapanosvaiheen kello 12.00". Hienoa! Sitten virven tangentti pohjaan ja varoupseerille tulee seuraavanlainen ilmoitus: "Olen valmis, voinko aloittaa." tai "Kolmonen valmis, voinko aloittaa kovapanosvaiheen" Varoupseerin tehtäväksi jää käskeä tarkastamaan ilmoituksen sisältö valmiiksi laaditusta viestiliikenneohjeesta. Kuulostaa pieneltä asialta, mutta varoupseerin kannalta pienetkin asiat ovat merkittäviä. Kokonaisturvallisuuden kannalta varoupseerin on oltava ilmoitusten perusteella varma ilmoittajasta ja ilmoituksen aiheuttamasta toiminnasta - epävarmuutta ei saa jäädä, sillä varoupseeri ei näe toimintaa, mutta hänen täytyy tietää ampumakäskyn perusteella mitä ampumapaikalla tehdään ja miten se vaikuttaa muihin alueella oleviin ammuntoihin. varoupseerin mottona voisikin pitää: Pikkutarkkuus ei ole pikkumaisuutta. Mitä suurempi harjoitus, mitä enemmän ammuntoja sitä merkittävämmäksi pikkutarkkuus mm. viestiliikenteessä muodostuu. Tätä periaatetta tulevan kouluttajan kannattaa vaalia. Ilmoitusten tulee olla täsmällisiä ja sovittujen perusteiden mukaisia, toiminta ampumakäskyn mukaista ja koulutus asetettuun tavoitteeseen pääsemiseksi jatkuvaa. Ja jos mieleen hiipii epävarmuus muista - Varmistus on parasta.

Ja jos kadetin mieleen nousee ajatus, että varoupseerit ovat kivikauden jäänteitä pikkutarkkuuksineen ja mielettömine vaatimuksineen niin voimme lohduttaa muistavamme ajan, jolloin ihmettelimme tismalleen samoja asioita, kuin te nyt. Nyt jo ymmärrämme tämänkin asian opetustarkoituksen ja merkityksen toiminnalle ja ennen kaikkea harjoituksen palvelusturvallisuudelle. Turvallisia ammuntoja!
Varoupseerit





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti