keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Näytön paikka

Jälleen on edessä yksi näytön paikka 101. kadettikurssin maasotalinjan, ilmavoimien ja rannikkojoukko-opintosuunnan kadeteille. Kadetit auskultoivat ryhmän taisteluammunnan johtamisoikeuksia Vuosangan kinosten keskellä. Takana on ensimmäinen valmistelupäivä, jonka aikana on jo huomattu, että ammunnoissa on jälleen muutaman asteen verran enemmän liikkuvia osia kuin aiemmin tehdyissä suorituksissa. Mukana valmisteluissa on useamman viikon ammunnan johtajat, joten työtä tekeviä käsiäkin on enemmän kuin tarpeeksi. Ammuntojen suunnittelu on pikkutarkkaa puuhaa ja varsinkin turvallisuuteen liittyvien yksityiskohtien on osuttava maaliin piiruntarkasti. Tämän vuoksi vaara-alueita piirretään useita kertoja uudelleen pitkin viikkoa. Muiden ampumapaikkojen toiminta on otettava tarkasti huomioon, koska taisteluammuntoja ammutaan kaikilla ampumapaikoilla samanaikaisesti harjoituksen toisella ja kolmannella viikolla. Vaara-alueet eivät saa ristetä muiden ammuntojen liikeratojen kanssa.
Ammuntojen suunnittelussa ja ammuntaan valmistavassa koulutuksessa on otettava huomioon vaihteleva ampuva joukko. Ammuntoja ampumaan tulee nuoremman kurssin kadetteja ja Kainuun prikaatin varusmiehiä, joiden osaamistaso taisteluvälineiden käytön suhteen voi olla hyvinkin vaihteleva. Ehkä juuri vaihtelevuus ja monipuolisuus tekevät harjoituksesta mielenkiintoisen.
                                Kadettialikersantti Juuso Eskonmaa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti